22. lokakuuta 2016

 

Istun tässä karpalosuon laidassa kaatuneen kelon päällä, nojaten samalla känkäräoksaiseen mäntyyn. Maissipiippua polttelen, jossa on oman puutarhan lämpöpenkissä kasvatamaani kessua. Karpaloita jokunen litra on jo kertynyt ämpäriin.

Suon viereisessä lammessa kolme telkkää uiskentelee. Taustalla jäniskoirani ajaa jänistä. Jänistä ei nyt ole tarkoitus saalistaa ruuaksi, joten annan koirani tehä työtä, johon se on vuosituhansien aikana jalostettu.

Tälle suolle ylettyy maatilani yhteyteen rakennettu karja-aita, jossa karjani kerää monipuolista kasvillisuutta ravinnoksi. Syksyisin metsissä on hyvin runsaasti luonnon marjaa ja sieniä, joita karjani poimii myös syötäväksi. Näin kyyttökarjani tuottamat elintarvikkeet ovat todella maukkaita ja määrän sijasta ravitsevia.

Mielenkiintoista ollut nähdä miten karjan liikkuessa tällä harvapuustoisella suolla, on vuosi vuodelta hillasadot lisääntyneet. Viime kesänäkin tästä sai poimia monta ämpäriä hillaa. Oletan että omat mehiläiset ja karjani, joka liikkuu polkien ja lannoitaen, edesauttaa hyviin hillasatoihin. Nyt kun vihannekset ja viljat on saatu kerätyksi talvivarastoon possut, lampaat ja kanani keräävät näiltä viljelyksiltä loppusatoa.

Repusta otan kuivattua naudanlihaa, josta puukolla sivellän palan suuhuni. Lisäksi kaskinauriin kuorin ja puukolla jältämällä syön sen. Omaa herukkamehua vielä juokasen päälle. Kovin kaksisia eivät nuo eväät tarvitse olla, kun ne ovat tuotettu ekologisesti, joten niissä on runsaasti myös mikroravinteita.

Talvella tammikuun lopulla hiihtelen tästä lähetyviltä tuonne joki varteen kokemaan madekalapyydyksiä, joista saan mateen kutuaikana suurta lemmenruokaa, madekeittoa. Talvella myös koirakin on monesti matkassa, joten saatan jonkin jäniksenkin saada pataan asti. Hiihtäessä monesti löydän pakureita, joita myös repussani kantelen kotiani. Nautin tästä elämästäni näin.

22. lokakuuta 2017

 

Auringo laskiessa suunistan tietämälleni karpalosuolle. Näin otsalampun sytytän nähdäkseni karpalot, jotka kuin pieniä omenia on. Näin kun jängän varvikko on lehtensä karistanut, niin karpalot löytyy, ja otsalampun valossa on mukava työskennellä. Kun näin poimintaan tulee keskittyä, näin kouraan puolikymmentä marjaa otan ja sankoon laitan.

 Varvikko yötä vasten kiillon saa pakkashuurteessa. Näin pakkasen purastessa sammalikkoa  karpalot pongahtaa sammalikosta. Kapalot nyt saampi kaikki kerätyksi joten, pieneltä alalta runsaasti karpaloa sankoon kertyy.

 Pimeys ympärillä vallitsee, näin rasahdus hiukan säikäyttää. No hirvihän siihen lähietäisyydelle tuli, joten otsalampun valo nyt heijastuu eläimen silmistä. Mietin, mitä teen? Kädestä karpalot sankoon ensiksi lasken, ja näin nousen pystyyn ja möläytän. Kylläpäs suorapa rupesi lentämään, kun hirvi otti jalat alleen ja häippäsi karpalojängältäni. Niin pääsen taasen jatkamaan työtäni poiminnassa. Näin sankoni täyttyy ja saapastelen jängän reunaa pitkin kotiani.  

Näin lasten kanssa seuraavana päivänä puhdistetaan karpalosaalista, ja isossa kattilassa puunuijalla survon karpalot. Lapset sitten haluaa marjat purkittaa, joten he täyttelevät lasipurkit leikkilaulain laulua, jotka he karpaloista sepittää. Näin tuumaavat: “Isi nyt valmiit purkit odottaa”, joten purkit kellariin näin vien  talviravinnoksemme.

Pin It on Pinterest

Shares
Share This