Pallas Hetta vaelluselämys jälleen
Heinäkuu 2016
Tuo 50:nen kilometrin vaellus tuntureissa, kuruissa ja soilla on aina suuri elämys. Tunturilammet ja purot ovat hyvin kirkasvetisiä, joissa saa hyvää vettä juotavaksi, vilvoiteltavaksi, ja joissa jalat vaelluksen lomassa eräänkin kerran kävi.
Pallaksen tunturijonoa nousten ja laskien vaellusmatka kohti Hettaa oli alkanut. Maisemat olivat todella upeat ja kesän sateet olivat nyt kaikonneet. Tuuli oli kova joka riepotti löysiä vaatteita kiskoen. Nammalakuruun päästyämme kaivoimme teltan ja pystytimme ensimmäisen yön leirin. Telttoja oli useita ja tuvankin puolella yöpyjiä kuulosti olevan. Olimme iltasella matkaan lähteneet, joten emme tämän pidemmälle halunneet jatkaa.
Yö oli kylmä. Leuat tutisten yötä vietettiin kovassa tuulessa, villapuserot autossa. Jätimme villavaatteet autoon, kun aatelimme etemme tarvitse niitä. Aamulla kova kävely rupesi vasta lämpöä keholle antamaan. Pahakurussa vietimme toisen vaellusyön.
Seuraavana aamuna vietettiin vaimon syntymäpäiviä. Paikka jossa voi kiukutella ja iloita. Tämä paikka on tunturien ympäröimä suolaakso, hyvin vaikeakulkuisen puron äärellä. Vastakohta hiekkakankaiselle Hannunkurun etappipaikalle, joka ohitettiin edellispäivänä.
Siellä saunotiin ja kylvetiin yrteillä pehmitetyllä kylpyvedellä. Nuo luonnon lääkekasvit löytyivät tunturipuron ääreltä. Ihmettelin sitä miten nuo todella arvostetut väinönputket saavutti siellä miehen mitan, mutta empä ihmetelly peuran suuria jättö sarvia mitä sieltä löytyi, koska tiedän mitä väinönputken rohdoskäyttö merkitsee. Täällä tunturierämaassa kasvi kasvaa, joka on maailmalla rakkauden kasvi, niinkuin lipstikkakin jota myös käytetään myös samaan tarkoitukseen.
Pahakurusta matka jatkui kohti suurinta ylitettävää tunturia, Pyhäkeroa, joka kohoaa yli 700 metriin merenpinnasta. Huikea näkyvyys lapin tunturiluontoon, jossa taka-alalla häämötti monet pienemmät tunturit jotka olimme ylittäneet.
Pyhäkerolta matka Hettaan on laskua kymmenisen kikometriä paikoin hyvinki louhikoisessa maastossa, joka koitteli tasapainoa ja pohkeita pitkän vaelluksen loppupuolella. Pyhäkeron autotuvalla vietimme vaelluksen viimeisen yön, loppuja kuivamuonia syöden. Olimmehan kuivaneet tilamme vihanneksia, leipäjuustoa ja jauhelihaa matkalle. Lähtiessämme aamulla tuvalta saimme loppumatkan ihailla kotipuolelle tyypillistä mäntymetsää, jota tunturivaelluksen aikana ei juurikaan näkynyt.
Loppu kilometreillä saimme tavata 81 -vuotiaan ihmemiehen, joka saavutti meidät. Mies sanoi käveleen tämän reitin kymmeniä kertoja saman ikäisen vaimonsa kanssa, joka nyt oli jäänyt matkasta pois. Tämä iäkäs mies oli lähteny samasta kohden vaellukselle melkein vuorokauden myöhemmin kuin me, ja nyt loppumereillä saavutti meidät. Iloisena ja hymyillen hän nyt Ounasjärven rannalla odotti kyytiä meidän kanssa.
Suurella puisella taksiveneellä matka järven yli taittui hyvin laineiden liplattaessa veneen kylkeen ja lapsuuden puuveneaikoja muistellen. Rantauduttuamme aika oli tiukka, joten juoksu jalkaa kiiruhdimme linja-auto pysäkille, josta harvakseen kulkeva linja-auto vei meidät takaisin Jerismajalle, josta saimme kyydin Pallaksen hotellille.
Siellä hotellissa juotiin kahvit vaellukselta tulleiden ja lähtevien kanssa iloisen puheensorinan saattelemana ja muistellen patikointia. Viereisessä pöydässä hymyili ja vilkutteli Portugalista tullut nainen. Nainen tuli matkan puolessa välissä vastaan meitä, ja tein hänelle tulet nuotiopaikalle, joka hällä ei ollut oikeen onnistuakseen. Hänen kanssakin tuli suuri ystävyys, vaihdoimme osoitteet ja jaoimme some -sivut.
On suuri iIo nähdä ja kokea miten vaellusmatkalla luonnon keskellä kanssakulkijat ottavat huomioon toisensa, vaihtaa kuulumisia ja ovat ystäviä keskenään. Haikeana mutta onnellisina jätimme taakse nuo tunturimaastot ja suuntasimme matkan kohti kotia. Kotona odotti lapset karjoineen. Lasten kanssa vaihdettiin kuulumisia ja he kyselivät matkasta ja kertoilivat kotitapahtumista. Lapsemme olivat hiukan ylpeitäkin siitä kun luotimme heihin ja annoimme heille vastuulliset maatilan työt reissun ajaksi.
