Tunturivaellus

Tunturivaellus

Pallas Hetta vaelluselämys jälleen

Heinäkuu 2016

Tuo 50:nen kilometrin vaellus tuntureissa, kuruissa ja soilla on aina suuri elämys. Tunturilammet ja purot ovat hyvin kirkasvetisiä, joissa saa hyvää vettä juotavaksi, vilvoiteltavaksi, ja joissa jalat vaelluksen lomassa eräänkin kerran kävi.

Pallaksen tunturijonoa nousten ja laskien vaellusmatka kohti Hettaa oli alkanut. Maisemat olivat todella upeat ja kesän sateet olivat nyt kaikonneet. Tuuli oli kova joka riepotti löysiä vaatteita kiskoen. Nammalakuruun päästyämme kaivoimme teltan ja pystytimme ensimmäisen yön leirin. Telttoja oli useita ja tuvankin puolella yöpyjiä kuulosti olevan. Olimme iltasella matkaan lähteneet, joten emme tämän pidemmälle halunneet jatkaa.

Yö oli kylmä. Leuat tutisten yötä vietettiin kovassa tuulessa, villapuserot autossa. Jätimme villavaatteet autoon, kun aatelimme etemme tarvitse niitä. Aamulla kova kävely rupesi vasta lämpöä keholle antamaan. Pahakurussa vietimme toisen vaellusyön.

Seuraavana aamuna vietettiin vaimon syntymäpäiviä. Paikka jossa voi kiukutella ja iloita. Tämä paikka on tunturien ympäröimä suolaakso, hyvin vaikeakulkuisen puron äärellä. Vastakohta hiekkakankaiselle Hannunkurun etappipaikalle, joka ohitettiin edellispäivänä.

Siellä saunotiin ja kylvetiin yrteillä pehmitetyllä kylpyvedellä. Nuo luonnon lääkekasvit löytyivät tunturipuron ääreltä. Ihmettelin sitä miten nuo todella arvostetut väinönputket saavutti siellä miehen mitan, mutta empä ihmetelly peuran suuria jättö sarvia mitä sieltä löytyi, koska tiedän mitä väinönputken rohdoskäyttö merkitsee. Täällä tunturierämaassa kasvi kasvaa, joka on maailmalla rakkauden kasvi, niinkuin lipstikkakin jota myös käytetään myös samaan tarkoitukseen.  

Pahakurusta matka jatkui kohti suurinta ylitettävää tunturia, Pyhäkeroa, joka kohoaa yli 700 metriin merenpinnasta.  Huikea näkyvyys lapin tunturiluontoon, jossa taka-alalla häämötti monet pienemmät tunturit jotka olimme ylittäneet.  

Pyhäkerolta matka Hettaan on laskua kymmenisen kikometriä paikoin hyvinki louhikoisessa maastossa, joka koitteli tasapainoa ja pohkeita pitkän vaelluksen loppupuolella. Pyhäkeron autotuvalla vietimme vaelluksen viimeisen yön, loppuja kuivamuonia syöden. Olimmehan kuivaneet tilamme vihanneksia, leipäjuustoa ja jauhelihaa matkalle. Lähtiessämme aamulla tuvalta saimme loppumatkan ihailla kotipuolelle tyypillistä mäntymetsää, jota tunturivaelluksen aikana ei juurikaan näkynyt.

Loppu kilometreillä saimme tavata 81 -vuotiaan ihmemiehen, joka saavutti meidät. Mies sanoi käveleen tämän reitin kymmeniä kertoja saman ikäisen vaimonsa kanssa, joka nyt oli jäänyt matkasta pois. Tämä iäkäs mies oli lähteny samasta kohden vaellukselle melkein vuorokauden myöhemmin kuin me, ja nyt loppumereillä saavutti meidät. Iloisena ja hymyillen hän nyt Ounasjärven rannalla odotti kyytiä meidän kanssa.

Suurella puisella taksiveneellä matka järven yli taittui hyvin laineiden liplattaessa veneen kylkeen ja lapsuuden puuveneaikoja muistellen. Rantauduttuamme aika oli tiukka, joten juoksu jalkaa kiiruhdimme linja-auto pysäkille, josta harvakseen kulkeva linja-auto vei meidät takaisin Jerismajalle, josta saimme kyydin Pallaksen hotellille.

Markku Kuha nuotio

Siellä hotellissa juotiin kahvit vaellukselta tulleiden ja lähtevien kanssa iloisen puheensorinan saattelemana ja muistellen patikointia. Viereisessä pöydässä hymyili ja vilkutteli Portugalista tullut nainen. Nainen tuli matkan puolessa välissä vastaan meitä, ja tein hänelle tulet nuotiopaikalle, joka hällä ei ollut oikeen onnistuakseen. Hänen kanssakin tuli suuri ystävyys, vaihdoimme osoitteet ja jaoimme some -sivut.

On suuri iIo nähdä ja kokea miten vaellusmatkalla luonnon keskellä kanssakulkijat ottavat huomioon toisensa, vaihtaa kuulumisia ja ovat ystäviä keskenään. Haikeana mutta onnellisina jätimme taakse nuo tunturimaastot ja suuntasimme matkan kohti kotia. Kotona odotti lapset karjoineen. Lasten kanssa vaihdettiin kuulumisia ja he kyselivät matkasta ja kertoilivat kotitapahtumista. Lapsemme olivat hiukan ylpeitäkin siitä kun luotimme heihin ja annoimme heille vastuulliset maatilan työt reissun ajaksi.

Yö laavussa

Yö laavussa

Laavu

Siinähän se yöpaikka on kuusen ja kelon välissä, johon naru ja laavu viritettiin. Hiukan tasattiin metsäkarikkeista makuupohjaa. Laavun edus aukesi pohjoista kohden, johon tervastulet sytytettiin. Puutarvikkeita varattiin iltayön ja aamun tarpeeseen jo ennen pimeän tuloa. Laavusta avautui näkymä suohon, joka oli vuosisatojen kuluessa kaluttu tyhjäksi turpeesta. Olimmehan asettuneet yöksi luontoon historiallisesti arvokkaalle seudulle, josta tevaa on kuljetettu moneen maailman kolkkaan.

Tervahaudan penkassa kasvoi jo satavuotiaita puita, ja kämppä jossa tervanpolttajat olivat yöpyneet, oli myös raunioina. Mutta kämpän rakennustavasta pystyi päättelemään, että ikää silläkin on. Rakennuksen hirret, joita vielä oli nähtävillä, oli kirveellä kaadettu. Kehikon sisässä oli kivikasa merkkinä sisään lämpiävästä rakennuksesta. Lasia ei varman noihin aikoihin pieneen ikunaan ollu saatavilla, joten eläimen virtsarakko siihen varmaan oli pingotettu. Tervatynnyrit joki varteen vieritetty, ja siitä jokia pitkin laskettu tervatynnyriveneessä perämerelle.

Siinä tervastulilla täydenkuun loisteessa ilta-ateriaa laitettiin. Yötä kohden taivaalla alkoi tähtimeri välkehtiä kuun rinnalla. Tunnelma oli lähes täydellinen pakkasyön lähestyessä ja kuun loisteen kimpoilessa kuuraisesta metsäkasvilisuudesta.

Nuotion hiipuessa vilun välttämiseksi siirymme makuualustalle levitettyihin puseihin, joissa kehon lämpö saatin pidettyä vakaana. Kuu mollotti suoraan laavuun, joka toi hienon tunnelman yöhön asettuneille. Raikas pakkasilma siivitti syviin uniin, jonka keskeytti yöllä matalaääninen haukunta laavumme läheisyydestä. Hitaasti nousin ja kurkotin, jotta havainnon haukkujasta saisin. Kettuhan siellä häntä keinuen hyppi pakoon. Se oli tullut ihmetelemään loppujaan rätiseville hiileille nuotiossa. Kiiresti suljin pussin, ja pian olin taasen unten mailla.

Aamulla herätyksen teki metsähiiri, joka kuljeskeli ees taas makuupussin sivua. Olimme varmaan sen kulkureitin tukkineet makaamalla polun päällä. Häädin sen pois laavusta, jottei kaveri säikähtäisi sitä. Aamukajo teki tuloaan kun nousin virittelemään tulia kuuraiseen luontoon. Nauriita laitoin nuotioon, jotta kypsyisivät pehmiäksi syötäväksi. Keitinpakkiin olin jättänyt illalla veden joka oli pinnalta jäässä, mutta nopiasti se suli kuuman tulen lämmittäessä. Siihen kahvit laitettiin ja aamukahvia juotiin.

Muuttohanhilauma läheni kaklattaen auringon noususuunnasta. Usvan vuoksi vasta näköhavainto tästä vajaan neljänkymmenen parvesta saatiin, kun ne ylittivät meidät. Loppu kahvia hörpittiin ja kaskinauriit syötiin. Ja alkoi laavun purku. Rinkat täyttyi retkeilyvälineistä ja laavutarvikeista. Jäljelle jääneet polttopuut laitoimme kuusen alle jemmaan seuraavaa kertaa varten.

Haikeana, mutta muistorikkaina jätimme paikkamme taakse, kävellessämme kuurasta kahiseva varvikko allamme.

Syysjäällä

Syysjäällä

Vaarallinen seikkailu

Astelin kirkasta syys jäätä, ylittäen jokisuuta ase olalla, reppu selässä ja kirves käessä, jolla testasin väliin jään vahvuutta. Koira etsi jänistä rantapehikosta. Jäätä hakasin puolessa välissä ylityspaikkaa, ja yli viiden senti vahvuista oli.

Nakkasin kirveen olalle. Käveli verkkaseen tahtiin ylittääkseni ripeästi loppu matkan. Yht`äkkiä vasemman jalan alla jää repesi. Kiireesti yritin käännähtää paluu suuntaan, mutta myöhäistä oli. Siinä sitä jäiden seassa uitiin. Aseenikin oli livennyt olkaimestani ja lipesi käestäkin vajoten pohjaan. Kirveestä yritin pitää huolen, joka saattaisi auttaa jäälle kipuamisessa. Sain otteen paluusuunnan kiinteästä jäästä ja samalla ojensin kirveen, jolla löin reikää, jotta voisin vetää itseäni jäälle. Lyödessä jäähän kirvestä, jää oliki niin heikkoa, että koko kirves käsineen lävisti jään. Ja kirveskin kohmeisesta kädestä sukelsi veteen.

Siinä sitä uitiin raskaat vettyneet sarkavaatteet yllä. Pohjaakin yritin tavoitella kengän terillä, josta ei kuuloakaan. Reppunikin riisuin uidessa avannossa. Nyt jo pienessä hädässä leukojen hakatessa kylmyydestä. Jäätä olin lohkonut uidessa siinä avannossa, joten avannossa oli jo useampia neliöitä uiskennella. Koti ja perhe eläimineen kehotti aivoissani jaksaa taistelua, jotta en antais periksi epätoivolle.

Kymmenen minuutin olo vedessä teetti jo järkiajattelua. Puukkokin oli rintataskussa, jota en saanut avukseni. Nyt päätin heittää raskaat jalkani hyvin kelluvan reppuni päälle, joten sain hyvän vaaka asennon uidessa jään reunaan. Sain hyvän otteen vetäistä rintakehän jäälle, joka särkyi ja venyi allani. Sain nopeilla kämmenvedoilla koko vartalon jäälle, joka notkui painostani. Vedin käsilläni ja työnsin jaloillani vartalo jäässä maaten niin pitkään, kunnes näin että pystyn jään särkymättä jo konttaamaan.

Näin pääsin paluu suunnassa jo kestävälle jäälle, jossa märkänä ja viluisena tavottelin rantaa. Katseeni loin takana häämöttävään avantoon, ja reppuun joka auttoi minua jäälle. Koirakin oli rannassa vastassa ja katseli hämillään isäntäänsä, joka tutisi kylmästä ja vesi vanaa jätti jälkensä lumeen kävellessään.

Koiralla myös oli jalat auennut karkeasta lumesta, jossa oli juoksennellut jäniksen perässä. Joten meitä kaksi vähän heikkokutoista jahtikaveria käveli, minä vesivanaa ja koira verivanaa perässä vetäen tuon kolmi kilometrisen paluu matkan kotiin.

Markku Kuha jäät

Jokisuu, johon kolme vuotta sitten jäihin tipahdin. Vesistön pohjassa makaa aseeni ja kirves.

Pin It on Pinterest