Näin kädetkin lämpimänä pysyy, katajan piikkiset neulaset kyllä verenkiertoa jouduttaa pistelyjä antaessaan.

Metsässä havuoksia liinan väliin työntelen. Liina on tavallaan köysi, jolla kannan havut metsästä. Näin kun reppuun on hankala sulloa havuoksia, liinan kuron havunipun ympäri, ja kun nostan liinasta, se kiristyy nipun ympärille ja kurotun havunipun heitän selkään. Näin olan yli liina menee ja pitelen kiinni kävellessä liinan päästä rinnan puolelta, lasken havunipun kurotuin liinoin taas löytämäni katajapehkon viereen ja katkon katajanoksia ja oksat pukin liinan ja havunipun väliin.

Katajaan kun kurkistaa, näin vääntäessä oksaa se kapsahtaa poikki, siitä katajapehkosta muutaman vain oksan taitan. Näin pehko tuuhenee tulevaa uutta korjuuta varten, näin oksanippua kantaen liikuskelen metsästä kotipuoleen.

Kranssin rungon kolmesta metrisestä pajun oksasta pyöriäksi muotoilen, näin päällystetyllä rautalangalla sen punon. Kymmensenttisiä katajanoksia kynnellä leikkaan kolme, rautalankalenkkiin ja kranssin runkoon näin kiinnitän.

Eri katajapehkoista otetuilla oksilla vaihtelua väreihin ja muotoihin saa. Varjossa kasvaneet oksat tuottavat vaaleaa sävyä, myös marjaoksia pyrin käyttämään, jos niitä on saatavilla. Näin kranssin runko havukoristeen saapi, viimeisenä ripustuslenkin tekaisen. Näin kranssi on haluttaessa koristeltavissa. Aito koristelematon havukranssi minun silmään paras on, näin sitä voi pitää ovessa tai seinustalla kevättalveen asti.

Kranssin teko on taiteellista työtä, jossa aivot lepää pohdinnasta. Näin kädet tekee kranssityötä, johon on vuosien saatossa harjaantunut niin, ettei kranssin tekoa tarvi mietiskellä. Luova työ ja käsillä tekeminen tuottavat runsaasti aivoille vapaata ajattelua.

Näin kädet kun ovat vielä aitojen luonnontuotteiden kanssa tekemisissä, näin havut, heinät ja pesemätön rasvainen villa myös näitä ovat. Suuren ihmeellisen ajatusulottuvuuden tuo rasvainen villa virkatessa, näin lanoliini voitelee kädet pehmeiksi ja villan tuottama lampaan energia kehossa näin saa ihmeitä aikaan, näin melkein laulaen virkkaa kuten mummut taannoin karstatessaan, kerätessään ja kutoessaan, näin villassa on jotain syvää tunnepuolta ruokkivaa.

Mutta kyllä kasvipuolen havut tuottavat metsäluonnon tunne-elämyksiä, joten joskus havuja käsitellessä aistin luonnon eläinten juoksevan ympärilläni, kuten havut ne ovat nähneet kasvaessaan. Näin kun aattelee, niin eipä ihme että esivanhempamme elivät suurta taiteellista elämää päivittäisissä työtehtävissä. Voimme muistella sata vuotta sitten elettyä elämää, jolloin maassamme oli runsaasti taiteilijoita ja kädentyön taitajia, ja voimme toivoa luovuuden palaavan elintapasairauksien tilalle taideterapiana ja ekoravintona.