Suurnavetat ovat liiketalouden hulluutta – opimmeko mitään historiasta?

Suurnavetat ovat liiketalouden hulluutta – opimmeko mitään historiasta?

loka 28, 2017 | Historia, Maatila, Ruoka, Yleinen

Illalla katselin videon suurnavetasta, video oli pitkä ja rasittava katsoa. Lehmiä ikänsä hoitaneena kyllä oli vaikia katsoa ja kuulla eläinten huutoa, ja stressaantunutta käytöstä seurata. Näin videon välityksellä meillä on vain kaksi aistia käytössä. Pystyin itse kyllä videota katsoessa useammalla aistillani tuntemaan, joten kylmät väreet veti selkärankaan, vaikka isäntä kehui lehmien olosuhteita.

Kyllä säälittää näiden lehmien maitoa käyttävien asema, kun nämä eläinten käytöshäiriöt ravinnon matkassa kuluttajakin saapi. Mietin monta kertaa voisinko jakaa somessa noin tunnin kestävää videota Suomen suurimmalta lypsykarjatilalta, mutta kyllä sisäinen tunne kehotti olla jakamatta.

Näin suurella ilolla valokuvaan ja kerron omasta karjanpidostani, kun suurnavetoissa olen työskennellyt ja monissa päässyt myös käymään. Näin tässäkin suurnavettavideossa oli tarkoin määritetty mitä isäntä antoi kuvata, joten harhakuvan antoi video totuudesta, johon valtakuntamme päättäjät ohjaavat omilla toimenpiteillään maatalouttamme.

Kuluttajien valinnat ratkaisevat

Näin kyllä meidän kansalaisten olisi havahduttava ajattelemaan millaisia elintarvikkeita me kulutamme. Ei ole ihme että terveys tehotuotetuilla rapistuu ja lääketeollisuus on noussut maamme kärkikastiin liiketoimillaan.

Kyllä minäkin meinasin katkaista näkemäni videon heti alkuun, mutta kuitenkin halusin opetusmielessä katsoa loppuun. Kyllä oli vaikia nähdä lypsyrobottikarusellilla lypsetyn eläimen tulehtunut polvi, johon sattui kamera osumaan. Näin mietin monellako eläimellä on tulehduskierre kehossaan, jonka maidon kuluttajakin maidon matkassa saapi. Lypsyrobottikin teki tenän videoinnin aikana, joten kyllä eläinten stressaantuminen oli koko ajan nähtävillä.

Lehmät kaipaavat vasikkojaan kovin huudoin. Hellyyttään eivät lehmätkään saa kohdistaa omiin jälkeläisiin, jokainen voisi asettua lehmän paikalle ja näin miettiä oloaan.

Nykymaanviljelijät liiketoiminnan orjia

Kyllä meidän ravinnon käyttäjien on velvollisuus nousta päättäjien toimia vastaan, näin puuttua äärimmäisyyteen vietyyn liiketoimintaan sen hävittämiseksi, koska katson ihmisten kiduttamiseen näiden liiketoimien johtaneen lukuisten ihmissairauksien tähden. Puuttumalla näihin voimme turvata tuleville sukupolville paremman terveyden ja näin onnellisemman elämän.

Koen velvollisuudekseni puhua näistä, koska nämä on tiukasti vaiettuja asioita liiketoiminnan turvaamiseksi. Maatalousyrittäjiä näin ohjataan ettei saisi antaa haastatteluja eikä kuvata. Näin liiketoiminnan robottiorjia ovat nykymaanviljelijät, mutta kaiken takana ovat kuitenkin päättäjämme, jotka huolehtivat suuryritysten menestymisestä.

Lypsytauko antaa lehmien palautua

Näin yhdyn kampanjaan #maidotonmarraskuu vaikka lehmäkarjatilallinen olenkin, näin esivanhempamme myös laittoivat lehmänsä talveksi umpeen, eli ei lypsetty, joten lehmät palautuivat uuteen lypsykauteen uuden jälkeläisen kanssa.

Minun lähtökohtani on terveellisen ja ravitsevan ravinnon tuottaminen työtä antavilla perheviljelmillä, näin edistyy terveellinen elämäntapa luonnon tuhoamisen sijaan, näin ekologinen viljely myös luonnonvaroja säästää tuleville sukupolville.

Nykymeno muistuttaa kartanohistoriasta

Historia vaan toistaa itseään, näin sata vuotta sitten suuret kartanot satapäisine karjoineen ja lukuisine piikoineen ja renkeineen kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Näin kartanot ajautuivat konkurssiin, ja niin kartanot pilkottiin pieniin perheviljelmiin. Näin uusi nousukausi alkoi, josta näihin päiviin asti on saatu nauttia.

Mutta tämä suuruudenhulluus on taasen tullut tiensä päähän, joten meidän on väistämättä muutoksen tielle astuttava yhteiskunnallisten kriisien seurauksena.

Kartanohistoriaan haluan lisätä miksi se niin läheinen vertauskuva minulle on. Suvussani on kartanoherroja ollut taannoin, suvussa lukuisia piikoja ja renkejä ollut myös, jotka tunteitaan ovat purkaneet tuosta suuresta pörssiromahduksesta 1920-luvun lopulta alkaen ja 1930-luvulla. Se vei valtakuntamme suureen kriisiin, jossa kartanonherrat pakenivat maailmalle ja osa hävitti itsensä.

Moni piika ja renki tipahti perheineen syvään kriisiin työpaikkojen menettämisen johdosta. Näin maamme joutui vielä päätteeksi sotatilaan suurta ja mahtavaa naapuria vastaan, näin isäni soti ankarat rintamataistelut kolmen veljensä kanssa, joista kaksi setääni menehtyi sodassa.

Lähestyvää rintamalle menehtyneiden kaatuneiden muistopäivää voimme muistella hyvin ikävän suuren pörssiromahduksen aikaansaamana, näin meillä arvaamaton tulevaisuus keinotekoisella talouden pönkitsemisellä saattaa olla lähitulevaisuudessa.

Mutta uskon kansakuntamme muutoskykyyn järjen ääntä käyttäen.

 

 

l

Kommentoi Facebookissa

Ilolla laatueväin reppuani täytän

Ilolla laatueväin reppuani täytän

loka 26, 2017 | Luonto, Ruoka, Yleinen

Reppuani täyttelen erä- ja kuvausreissua varten. Näin eväitäni survon reppuuni, vastassa on noin peninkulman mittainen reissu, joka suuntautuu vetisille Lapin jängille. Näin kulku hyvinkin raskasta saapastelua on soilla ja lisäksi kumarrella kuvaten.

Tiedänhän kyllä entuudestaan, ettei välttämättä kovinkaan reppuani tarvitse täytellä eväilläni, kun evääni ekologisia ovat, eväät jotka olen itse kasvattanut muhevassa ekologisessa multamaassa. Näin tiedän porkkanani ja nauriini sisältävän runsaasti mikroravinteita, jotka välttämättömiä ovat liikkumiseen, näin lihakset ja nivelet lennokasta kulkua antavat ilman mikroravinnepurkkia.

Näin ilolla aina täytän reppuani omilla eväilläni, nyt kun kahden ekologisen nauriin ja porkkanan lisäksi nappaan matkaan naudan kuivalihaa, niin kyllä eväideni ja luomukahvin kanssa pitkän päivämatkan vaeltaa kuvaten, kun kuivalihakin on vapaan Lapin sonnin, ”härän” lihaa, lihaa joka lukuisten yrttikasvien tuottamaa on.

Näin siistiin hengittävään kangaskääröön asettelen evääni. Luomupavuista jauhamani kahvin kylläkin tiiviiseen puurasiaan laitan. Yrttiteeaineksia aina kyllä repustani varalta löytyy. Luontohan myös aina tarjoaa ravintoa: näin puolukoita ja karpaloita syksyisin nakkelen suuhuni kulkiessani, pakuria koivun kyljestä lisään kahviini pakissa keittäessäni, johon myös puolukanlehtiä lisään. Näin suolaista kuivalihaa vuoleskelen kahvikuksaan.

Näin hörpin ilman sokeria monivivahteisen kahvin tervastulien loimutessa metsän siimeksessä, kahvit näin lähdeveteen keittelen ja lähteistä vettä juomaksi myös otan. Puutarhani marjojen mehun jatkeeksi lähdevettä myös lisään.

Kalaonki myös repustani löytyy. Näin kalankin nappaan tarpeen tullessa purosta, näin perkaan kalan. Suolaa ja yrttiteetä lisään kalaan ja nuotion loimussa ravinnoksi laittelen, näin retkievääni vaatimattomilta tuntuvat, mutta täyttä ravintoa raskaille eräreissuille ovat.

Peninkulma, sitä vanhaa nimitystä käytettiin 6-10 km matkasta!

Karpaloita poimimassa – kaksi tarinaa

Karpaloita poimimassa – kaksi tarinaa

loka 22, 2017 | Luonto, Ruoka, Yleinen

22. lokakuuta 2016

 

Istun tässä karpalosuon laidassa kaatuneen kelon päällä, nojaten samalla känkäräoksaiseen mäntyyn. Maissipiippua polttelen, jossa on oman puutarhan lämpöpenkissä kasvatamaani kessua. Karpaloita jokunen litra on jo kertynyt ämpäriin.

Suon viereisessä lammessa kolme telkkää uiskentelee. Taustalla jäniskoirani ajaa jänistä. Jänistä ei nyt ole tarkoitus saalistaa ruuaksi, joten annan koirani tehä työtä, johon se on vuosituhansien aikana jalostettu.

Tälle suolle ylettyy maatilani yhteyteen rakennettu karja-aita, jossa karjani kerää monipuolista kasvillisuutta ravinnoksi. Syksyisin metsissä on hyvin runsaasti luonnon marjaa ja sieniä, joita karjani poimii myös syötäväksi. Näin kyyttökarjani tuottamat elintarvikkeet ovat todella maukkaita ja määrän sijasta ravitsevia.

Mielenkiintoista ollut nähdä miten karjan liikkuessa tällä harvapuustoisella suolla, on vuosi vuodelta hillasadot lisääntyneet. Viime kesänäkin tästä sai poimia monta ämpäriä hillaa. Oletan että omat mehiläiset ja karjani, joka liikkuu polkien ja lannoitaen, edesauttaa hyviin hillasatoihin. Nyt kun vihannekset ja viljat on saatu kerätyksi talvivarastoon possut, lampaat ja kanani keräävät näiltä viljelyksiltä loppusatoa.

Repusta otan kuivattua naudanlihaa, josta puukolla sivellän palan suuhuni. Lisäksi kaskinauriin kuorin ja puukolla jältämällä syön sen. Omaa herukkamehua vielä juokasen päälle. Kovin kaksisia eivät nuo eväät tarvitse olla, kun ne ovat tuotettu ekologisesti, joten niissä on runsaasti myös mikroravinteita.

Talvella tammikuun lopulla hiihtelen tästä lähetyviltä tuonne joki varteen kokemaan madekalapyydyksiä, joista saan mateen kutuaikana suurta lemmenruokaa, madekeittoa. Talvella myös koirakin on monesti matkassa, joten saatan jonkin jäniksenkin saada pataan asti. Hiihtäessä monesti löydän pakureita, joita myös repussani kantelen kotiani. Nautin tästä elämästäni näin.

22. lokakuuta 2017

 

Auringo laskiessa suunistan tietämälleni karpalosuolle. Näin otsalampun sytytän nähdäkseni karpalot, jotka kuin pieniä omenia on. Näin kun jängän varvikko on lehtensä karistanut, niin karpalot löytyy, ja otsalampun valossa on mukava työskennellä. Kun näin poimintaan tulee keskittyä, näin kouraan puolikymmentä marjaa otan ja sankoon laitan.

 Varvikko yötä vasten kiillon saa pakkashuurteessa. Näin pakkasen purastessa sammalikkoa  karpalot pongahtaa sammalikosta. Kapalot nyt saampi kaikki kerätyksi joten, pieneltä alalta runsaasti karpaloa sankoon kertyy.

 Pimeys ympärillä vallitsee, näin rasahdus hiukan säikäyttää. No hirvihän siihen lähietäisyydelle tuli, joten otsalampun valo nyt heijastuu eläimen silmistä. Mietin, mitä teen? Kädestä karpalot sankoon ensiksi lasken, ja näin nousen pystyyn ja möläytän. Kylläpäs suorapa rupesi lentämään, kun hirvi otti jalat alleen ja häippäsi karpalojängältäni. Niin pääsen taasen jatkamaan työtäni poiminnassa. Näin sankoni täyttyy ja saapastelen jängän reunaa pitkin kotiani.  

Näin lasten kanssa seuraavana päivänä puhdistetaan karpalosaalista, ja isossa kattilassa puunuijalla survon karpalot. Lapset sitten haluaa marjat purkittaa, joten he täyttelevät lasipurkit leikkilaulain laulua, jotka he karpaloista sepittää. Näin tuumaavat: “Isi nyt valmiit purkit odottaa”, joten purkit kellariin näin vien  talviravinnoksemme.

Kanakarjan elämää

Kanakarjan elämää

loka 19, 2017 | Maatila, Ruoka, Yleinen

Kanakarjan elämää

Aamuhämärissä kukot aloittaa kiekunalla. Näin kana kaulaansa venyttelee, näin valon lisääntyessä orsiltaan hyppivät maahan. Sitten levon jälkeistä venyttelyä ja siistimistä suorittavat. Näin kanat ja kukot kiivaasti sukivat höyheniään.

Kukoilla oma haaremi on. Toisinaan toisten kanoista kiivasta väittelyä käydään, mutta vahvalla kukolla isoin haaremi on. Heikompi kukko tyytyy kanoihin jotka myös heikompia laumoissa ovat. Näin kanojenki kesken on nokkimisjärjestys.

Kanat laittautuu kukoilleen ja näin kiinnostusta kukkoihin luodaan. Näin kukon ympärillä pyöritään. Kukon kyllä täytyy myös kiinnostusta kanoihin luoda. Näin kiivaalla maan kaivamisella ja ääntelyllä kanat tulee kukon seuraan. Näin kukot oveluudellaan houkutelee kanat astuttavakseen. Tuo astuminen ei kyllä mitään kaunista katseltavaa ole, koska kukko kanojen niskahöyhenistä kiinni pitää kanan selässä paritellessaan kanojen parkuessa, näin tuntuu kuin kukko ”raiskaisi” kanojaan. Mutta näin luonto vaan järjestänyt on. Hautoessaan kana ei kukon seuraan enää hakeudu. Tipujen syntyessä kana pitää kukon loitolla, näin ei lähellekään kukkoa päästä enää.

Mutta iloisinta mitä kanakarjassa on seurata, on päivittäinen rypeminen näin mutakylpyjä ottavat ja kellivät rinta rinnan. Näin sosiaalisesta yhdessäolosta nautitaan. Kukotki yhtyy monesti tähän yhteiseen rypemishetkeen, mutta kukon tehtävänä on tällöin suojata vaaroilta, joten kukot seuraavat valppaana ympärilleen. Näin kanat ovat täysin turvattomia haukan iskiessä ja joutuessa haukan kynsiin. Kanat kun maahan lyöttäytyvät haukan iskiessä. Mutta tähän perustuu ettei kanoja ilman kukkoja voi ulkosalla pitää.

Kanakarja täysin omatoimisesti pärjää sulanmaan aikana joten kanalastaan ne puutarhaan menevät ruokailemaan. Näin hyötyä ja haittaakin linnuistani toisinaan on. Kaivaessaan puutarhapenkkejä näin aihtautaa haittaakin. Mutta kyllä kanat hyviä vesiheinän ja tuhohyönteisten poimijoita ovat.

Kanojen sulkapeite kanojen terveydestä paljon kertoo, mutta harvemmin nämä hämeenmutarotuiset pahassa sulkasadossa ovat, koska näitä ei ole jalostettu vahvaan munantuotantoon eikä näin käytetä teollista rehua myöskään. Pitkähän on tuo munimislepo talvella näillä, joten kanat elävät lähes kymmenvuotiaaksi, näin alkuperäiskanakarja ”viidakkokana” hyvin vaatimaton on.

Kaunista ja tervettä kanakarjaa on näin ilo ihailla.

Pihlajanmarja

Pihlajanmarja

loka 17, 2017 | Luonto, Ruoka, Viljely, Yleinen

Pihlajanmarjat talteen terttuineen

Pihlajanmarjoja terttuineen olen elokuussa talteen keräillyt. Pihlajan oksat ovat hyvin taipuisia, joten niitä kestää taivutella. Näin repäisen koko tertun ja lehtiäkin tulee matkaan. Pihlaja nautti pienestä vaurioista kuten herukkapensaat niitä leikatessa. Näin seuraavina vuosina runsaan sadonkin saapi. Näin toimii luontokin kun pienen vaurion puukin saa, niin kylläpäs mäntypuuhunki käpyjä tulee ja näin siementen kautta runsas lisääntyminenkin tulee.

Pihlajanmarjatertut levittelen heinärintuukseen, jossa ne kuivaa. Näin talvella niitä heittelen kanoille ja muullekin karjalle. Napsin myös omaan suuhuni niitä rintuuksesta.  Latoni on suuri aarreaitta monipuolisine yrttikasveineen kun sieltä saa myös maukkaat yrttiteet tarpeen tullessa. Yleensä kuivaan yrtit siihen varatussa tilassa, mutta kyllä meillä on luontomme suuri aarreaitta monipuolisineen marjoineen ja muineen kasveineen, jos osaamme näitä aarteita hyödyntää. 

 

Tilhet ja rastaat marjat poimii

Tulin äskettäin luonnosta ja kattelin pihlajaa, näin olivat marjatertut lähes hävinneet. Mustarastas säksättäen viimeisiä marjoja poimi pihlajista. Täällä muuttolinnut palatessaan poimii marjat suuhunsa. Tilhet ja rastaat ovat näin pihlajanmarjojen herkuttelijoita, josku huppelissa lentelevät  seiniin ja ikkunoihin.

Ootin kyllä pakkasia, jotta olisin vielä pakkasen puuraisemia pihlajanmarjoja poiminut, mutta kyllähän linnutkin tarvii tankkausta muuttomatkalleen. Joskus kyllä ihmettelen kun pihaltamme ja puutarhasta ennemmin linnut poimii marjansa  kuin metsästä. Olen tullut siihen päätelmään kun ekologisella tilalla on kasveissa ja marjoissa vahva aura, näin linnutkin näkee auran, ja näin tietävät poimia terveyttä ja onnellisuutta tuottavia marjoja.

 

 

 

.

 

 

Pin It on Pinterest