Yö laavussa

Yö laavussa

Laavu

Siinähän se yöpaikka on kuusen ja kelon välissä, johon naru ja laavu viritettiin. Hiukan tasattiin metsäkarikkeista makuupohjaa. Laavun edus aukesi pohjoista kohden, johon tervastulet sytytettiin. Puutarvikkeita varattiin iltayön ja aamun tarpeeseen jo ennen pimeän tuloa. Laavusta avautui näkymä suohon, joka oli vuosisatojen kuluessa kaluttu tyhjäksi turpeesta. Olimmehan asettuneet yöksi luontoon historiallisesti arvokkaalle seudulle, josta tevaa on kuljetettu moneen maailman kolkkaan.

Tervahaudan penkassa kasvoi jo satavuotiaita puita, ja kämppä jossa tervanpolttajat olivat yöpyneet, oli myös raunioina. Mutta kämpän rakennustavasta pystyi päättelemään, että ikää silläkin on. Rakennuksen hirret, joita vielä oli nähtävillä, oli kirveellä kaadettu. Kehikon sisässä oli kivikasa merkkinä sisään lämpiävästä rakennuksesta. Lasia ei varman noihin aikoihin pieneen ikunaan ollu saatavilla, joten eläimen virtsarakko siihen varmaan oli pingotettu. Tervatynnyrit joki varteen vieritetty, ja siitä jokia pitkin laskettu tervatynnyriveneessä perämerelle.

Siinä tervastulilla täydenkuun loisteessa ilta-ateriaa laitettiin. Yötä kohden taivaalla alkoi tähtimeri välkehtiä kuun rinnalla. Tunnelma oli lähes täydellinen pakkasyön lähestyessä ja kuun loisteen kimpoilessa kuuraisesta metsäkasvilisuudesta.

Nuotion hiipuessa vilun välttämiseksi siirymme makuualustalle levitettyihin puseihin, joissa kehon lämpö saatin pidettyä vakaana. Kuu mollotti suoraan laavuun, joka toi hienon tunnelman yöhön asettuneille. Raikas pakkasilma siivitti syviin uniin, jonka keskeytti yöllä matalaääninen haukunta laavumme läheisyydestä. Hitaasti nousin ja kurkotin, jotta havainnon haukkujasta saisin. Kettuhan siellä häntä keinuen hyppi pakoon. Se oli tullut ihmetelemään loppujaan rätiseville hiileille nuotiossa. Kiiresti suljin pussin, ja pian olin taasen unten mailla.

Aamulla herätyksen teki metsähiiri, joka kuljeskeli ees taas makuupussin sivua. Olimme varmaan sen kulkureitin tukkineet makaamalla polun päällä. Häädin sen pois laavusta, jottei kaveri säikähtäisi sitä. Aamukajo teki tuloaan kun nousin virittelemään tulia kuuraiseen luontoon. Nauriita laitoin nuotioon, jotta kypsyisivät pehmiäksi syötäväksi. Keitinpakkiin olin jättänyt illalla veden joka oli pinnalta jäässä, mutta nopiasti se suli kuuman tulen lämmittäessä. Siihen kahvit laitettiin ja aamukahvia juotiin.

Muuttohanhilauma läheni kaklattaen auringon noususuunnasta. Usvan vuoksi vasta näköhavainto tästä vajaan neljänkymmenen parvesta saatiin, kun ne ylittivät meidät. Loppu kahvia hörpittiin ja kaskinauriit syötiin. Ja alkoi laavun purku. Rinkat täyttyi retkeilyvälineistä ja laavutarvikeista. Jäljelle jääneet polttopuut laitoimme kuusen alle jemmaan seuraavaa kertaa varten.

Haikeana, mutta muistorikkaina jätimme paikkamme taakse, kävellessämme kuurasta kahiseva varvikko allamme.

Minä, Markku Kuha

Minä, Markku Kuha

 

 

Viljelijä ja ekologisen ravinnon tuottaja

 

Olen viljelijä ja ekologisen ravinnon tuottaja. En halua mainostaa, enkä halua ketään ohjastaa ravintoasioissa. Haluan kertoa miten suurissa, yhteiskunnalta tulevissa paineissa, tuottaja kamppailee.

Viljelin 80- ja 90 -luvulla suurta maatilaa, jossa koin itseni yrittäjän sijasta työntekijäksi, ja jossa neuvojat ohjasti maatilayritystä. Oli aivan turhia viljelyhuolia ja eläinten terveyshuolia. Heille kertoa saikin sitten elintarvikkeista, joita tuotin. Olinhan vaan välikäsi tässä kemian kone- ja elintarvike bisneksessä. Olin suuresti huolissani viljelymaan kunnosta, ympäristökuormituksista, eläinten terveydestä ja elintarvikkeista joita tuotin, joita en kyennyt enää syömään niin kuin lapsuudessa. Oma terveyskin rapistui hurjaa vauhtia.

Hakeu`uin luomualan koulutukseen työni ohessa, jossa paneuduttiin maa- ja kasvibiologiaan joka minua kiinnosti suuresti. Kun lapsuudessani olin nähnyt elävää multaa, jossa kastemadot kuohkeutti ja lannotti maan viljelykasveille. Koin nyt tämän luomuopin kautta löytäneeni suuren aarten, joka minulta oli ollut hukassa. Kiersin lukuisia maatiloja jotka viljelivät ekologisesti ja sain maistaa näiden viljelmien tuotteita, jotka oli kuin lapsuuden viljelmien tuotteita ja ravitsevia. Tieto jonka hankin, oli minulle kuin kultaa, jota rupesin soveltamaan viljelyssä.

Mutta kohtasin valtaisan painostuksen raa`an bisnes maailman puolelta, jolla leimattiin luomutuotanto aivan humpuukisi. Ja yhteiskunnan puolelta samat paineet saakin sitten oman pienen paikkakunnan ihmisten suhtautumisesta viljelyyn.  Jouduin jättämään synnyintilani näiden paineiden seurauksena.

 

 

Hankin pikkutilan naapuripitäjästä, jossa olen nyt saanut toteuttaa tätä viljelytyyliä pienessä mittakaavasa. Olen suuresti onnellinen kun jaksoin ja kestin nuo paineet, ja saan kehittää nyt käytännön opin kautta tilaani. Viljelymaani on koko ajan parantunut, jossa nyt pystyy viljelemään monia eri viljelykasveja. Ja viljely tuotteet ovat maukkaita ja ravitsevia.

Eläimiä on hyvin monenlaisia, ja suosin alkuperäiseläimiä, jotka ovat kestävempiä ja osaa niittyjä ja metsiä luonnostaan paremmin hyödyntää ravinnoksi. Ja näiden lanta on kompostoinnin jälkeen todella hyvää maanparannus lannoitetta. Luomuviljelyn nään nyt eri kannalta kun olen biodynaamisen viljelyyn paneutunut, joka on ravitsevuudeltaan ja ekologisuudeltaan parempi vaihtoehto viljelyyn. Joten nyt nään luomutuotteiden asettuvan tavanomaisen ja biodynaamisen väliin.

Koskaan en enää voisi palata takaisin kemialiseen viljelyyn. Koen että tuottajanki on kannetava vastuu, ettei myrkytä maaperää ja vesistöjä. Ennen kaikkea tuottajienki pitäisi kantaa vastuu elintarvikkeiden käyttäjistä, ettei heidän kehoansa kuormitettaisi kemikaaleilla. Kyllä sanon kuinka suuri ero onkaan tuoteiden välillä, jos kemiallisessa viljelyssä viedään peltoon noin viittä ravinnetta, ja ekologisessa noin kuuttakymmentä ravinnetta kompostin muodossa. Eipä ihme että hivenravinteita syödään, kun ekologisissa tuotteissa olisi nämä luonnostaan.

Olen ollut omasta tahosta hiukan eristäytynyt, jotta olen pystynyt toteuttamaan omaa itseäni viljelyksessä. Ja minulla luku- ja kirjotushäiriö, joka vaikeuttaa tekstin lukua. Nään kuitenki tärkiänä viljelijät ottaa matkaan ravintokeskusteluun, koska hehän tekevät tärkeimmän työn ravinnon eteen.

Tähän loppuun haluan sanoa: ” Onnellinen ekologinen ravinto tuo onnellisen ja terveen elämän”, joka ei tule kuitenkaan sormia napautamalla hetkessä.

 

 

Syysjäällä

Syysjäällä

Vaarallinen seikkailu

Astelin kirkasta syys jäätä, ylittäen jokisuuta ase olalla, reppu selässä ja kirves käessä, jolla testasin väliin jään vahvuutta. Koira etsi jänistä rantapehikosta. Jäätä hakasin puolessa välissä ylityspaikkaa, ja yli viiden senti vahvuista oli.

Nakkasin kirveen olalle. Käveli verkkaseen tahtiin ylittääkseni ripeästi loppu matkan. Yht`äkkiä vasemman jalan alla jää repesi. Kiireesti yritin käännähtää paluu suuntaan, mutta myöhäistä oli. Siinä sitä jäiden seassa uitiin. Aseenikin oli livennyt olkaimestani ja lipesi käestäkin vajoten pohjaan. Kirveestä yritin pitää huolen, joka saattaisi auttaa jäälle kipuamisessa. Sain otteen paluusuunnan kiinteästä jäästä ja samalla ojensin kirveen, jolla löin reikää, jotta voisin vetää itseäni jäälle. Lyödessä jäähän kirvestä, jää oliki niin heikkoa, että koko kirves käsineen lävisti jään. Ja kirveskin kohmeisesta kädestä sukelsi veteen.

Siinä sitä uitiin raskaat vettyneet sarkavaatteet yllä. Pohjaakin yritin tavoitella kengän terillä, josta ei kuuloakaan. Reppunikin riisuin uidessa avannossa. Nyt jo pienessä hädässä leukojen hakatessa kylmyydestä. Jäätä olin lohkonut uidessa siinä avannossa, joten avannossa oli jo useampia neliöitä uiskennella. Koti ja perhe eläimineen kehotti aivoissani jaksaa taistelua, jotta en antais periksi epätoivolle.

Kymmenen minuutin olo vedessä teetti jo järkiajattelua. Puukkokin oli rintataskussa, jota en saanut avukseni. Nyt päätin heittää raskaat jalkani hyvin kelluvan reppuni päälle, joten sain hyvän vaaka asennon uidessa jään reunaan. Sain hyvän otteen vetäistä rintakehän jäälle, joka särkyi ja venyi allani. Sain nopeilla kämmenvedoilla koko vartalon jäälle, joka notkui painostani. Vedin käsilläni ja työnsin jaloillani vartalo jäässä maaten niin pitkään, kunnes näin että pystyn jään särkymättä jo konttaamaan.

Näin pääsin paluu suunnassa jo kestävälle jäälle, jossa märkänä ja viluisena tavottelin rantaa. Katseeni loin takana häämöttävään avantoon, ja reppuun joka auttoi minua jäälle. Koirakin oli rannassa vastassa ja katseli hämillään isäntäänsä, joka tutisi kylmästä ja vesi vanaa jätti jälkensä lumeen kävellessään.

Koiralla myös oli jalat auennut karkeasta lumesta, jossa oli juoksennellut jäniksen perässä. Joten meitä kaksi vähän heikkokutoista jahtikaveria käveli, minä vesivanaa ja koira verivanaa perässä vetäen tuon kolmi kilometrisen paluu matkan kotiin.

Markku Kuha jäät

Jokisuu, johon kolme vuotta sitten jäihin tipahdin. Vesistön pohjassa makaa aseeni ja kirves.

Pin It on Pinterest